Mintly kasvaa – yrityskaupalla lisää tietoturvapalveluita ja tietoturvaosaamista
Mintly ja Wesentra yhdistävät voimansa 30.6.2022 allekirjoitetulla sopimuksella, jossa Mintly Holding Oy ostaa Wesentra Oy:n koko osakekannan. Yrityskaupan myötä Wesentran edustamat tietoturva- ja varmennepalvelut vahvistavat Mintlyn palveluvalikoimaa.
Wesentra on vuonna 2015 perustettu tietoturvapalveluihin keskittynyt yritys, joka on kasvanut viimeisten vuosien aikana ja kyennyt vahvistamaan markkinaosuuttaan. Wesentran toiminnassa tärkeimpinä tekijöinä ovat korkea henkilöstötyytyväisyys ja osaaminen, asiakkaiden auttaminen ja henkilökohtainen palvelu. Wesentra toimittaa asiakkailleen SSL-varmenteita integroimalla niihin oman teknisen palvelun sekä kotimaisen verifiointipalvelun. SSL-varmenne kertoo esimerkiksi web-palvelun tuottajan digitaalisen identiteetin sekä salaa selaimen ja web-palvelun välisen liikenteen ja kertoo sivuston olevan luotettava.
”Wesentran tuottamat varmennepalvelut perustuvat alan johtavan valmistajan Entrustin tuotteisiin ja Wesentran kovan luokan asiantuntijoiden osaamiseen. Menestyksemme perustuu henkilökohtaiseen, välittömään, osaavaan ja nopeaan palveluun sekä siihen, että voimme tehdä organisaatioiden verifioinnin paikallisesti kotimaasta. Mintlyn kanssa meillä on täsmälleen sama arvomaailma, jossa työntekijöiden ja asiakkaitten tyytyväisyys ja toiminnan turvallisuus ovat ytimessä. Näemme, että yhdessä Mintlyn kanssa pääsemme luomaan Wesentran tarinaan uusia sivuja” kertoo Wesentra Oy:n toimitusjohtaja Leena Kuuri.
”Mintly on Suomen johtava riippumaton ICT-integraattori. Yhtiössä on voimakas kasvu, huikea asiakastyytyväisyys ja uudistumisen halu, jotta se voisi olla nyt ja tulevaisuudessa visionsa mukaisesti paras paikka yrityksille ja asiantuntijoille. Wesentran kanssa tehty yrityskauppa vahvistaa entisestää strategiaamme, jonka perusta ovat poikkeuksellisen tyytyväiset asiakkaat, pitkät asiakassuhteet ja alan kovin osaaminen”, sanoo Mintlyn toimitusjohtaja Timo Mutka.
Kotimainen varmennepalveluihin ja yritysasiakkaitten tietoturvallisuuden kehittämisen erikoistunut asiantuntijatalo Wesentra saa tällä yrityskaupalla omistajakseen tietoverkkojen, tietoturvan ja konesaliratkaisuihin erikoistuneen Mintlyn. Kasvaneiden resurssien avulla Wesentra ja Mintly aikovat panostaa voimakkaasti palveluiden kehittämiseen ja toiminnan kasvattamiseen.
Lisätietoja:
Leena Kuuri
Toimitusjohtaja, Wesentra Oy
040 574 5080 tai leena.kuuri@wesentra.com
Timo Mutka
Toimitusjohtaja, Mintly Oy
050 372 0872 tai timo.mutka@mintly.fi
Wesentra lyhyesti
Wesentra on vuonna 2015 perustettu kotimainen verkkoliikenteen turvaamiseen ja digitaalisiin identiteetteihin keskittynyt tietoturvatalo. Wesentra on kasvanut viimeisten vuosien aikana kannattavasti ja kyennyt kasvattamaan markkinaosuuttaan. Wesentra toimittaa asiakkaille varmennepalveluita ja muita tietoturvapalveluita, kuten kalasteluviestien simulointipalvelua.
Mintly lyhyesti
Mintly on vuonna 2017 perustettu kotimainen riippumaton asiantuntijatalo, jonka osaaminen tietoturvan, verkkojen ja konesaliteknologian osalta tunnistetaan markkinan parhaaksi. Mintly on kasvanut nopeasti ja vakiinnuttanut asemansa kotimaisten suuryritysten sekä julkisen hallinnon organisaatioiden luotettavana ja turvallisena kumppanina. Mintly Holding Oy:n pääomistaja on MB Rahastot. Mintlyn liikevaihto oli vuonna 2021 noin 18M€ ja se työllistää yli 40 huipputason ammattilaista.
MB Rahastot lyhyesti
MB Rahastot on vuonna 1988 perustettu johtava suomalainen pääomasijoittaja. MB hallinnoi yhteensä 0.5 miljardin euron pääomasijoitusrahastoja, joissa sijoittajina ovat pääasiassa johtavat suomalaiset institutionaaliset sijoittajat. Toimintansa aikana MB on sijoittanut menestyksekkäästi noin 50 keskisuureen yhtiöön Pohjoismaissa. www.mb.fi