Raksystemsistä Suomen johtava kiinteistöjen ympäristösertifioija
Raksystems Insinööritoimisto Oy on ostanut Green Building Partners Oy:n (GBP) koko osakekannan 18.2.2020. GBP tunnetaan kiinteistö- ja rakennusalan ympäristö-, energia- ja elinkaaripalveluihin erikoistuneena yrityksenä. Yhdistyminen tukevoittaa Raksystemsin asemaa Suomen johtavana kiinteistöjen energiapalveluiden tarjoajana ja vie konsernia lähemmäksi tavoitetta olla Pohjoismaiden johtava kiinteistöjen hyvinvoinnin asiantuntija.
Kaupan myötä Raksystems laajentaa jo ennestään kattavien energiapalveluidensa tarjontaa. Maanlaajuinen energia-asiantuntijoiden verkosto kasvaa 25 uudella tekijällä. Konsernissa pätevöityneitä energiatodistusten laatijoita on jo 44 ja ympäristöluokituspätevyyksiä 28 henkilöllä.
”Green Building Partners Oy:n yrityskaupan myötä voimme tarjota myös Suomessa asiakkaillemme kiinteistöjen ympäristösertifikaatteja, joista tytäryhtiömme Dry-IT tunnetaan Ruotsissa. Ympäristösertifikaatti on kolmannen osapuolen varmentama laatuleima rakennushankkeen tai olemassa olevan rakennuksen ympäristötehokkuudesta ja toimii tämän kaupan myötä myös konsernimme maiden välisenä vahvistajana”, toteaa Raksystems Insinööritoimisto Oy:n toimitusjohtaja Marko Malmivaara.
GBP on vastannut suurimmasta osasta Suomessa tehdyistä ympäristöluokituksista, ja ne kaikki ovat saavuttaneet tai ylittäneet tavoitellun sertifiointitason sovitussa aikataulussa. Yrityksen palveluvalikoimasta löytyy mm. kansainvälisesti laajimmalle levinnyt LEED-ympäristösertifiointijärjestelmä, Euroopan suosituin ympäristösertifikaatti BREEAM, kansallinen RTS-ympäristösertifikaatti sekä kansainvälisesti kasvava WELL-sertifiointi.
”Kaupan myötä voimme tarjota asiakkaillemme myös isojakin säästöjä tuovia kiinteistöveroselvityksiä. GBP:n asiantuntijoilla on kokemusta myös hankkeiden rakennusfysikaalisesta ohjaamisesta TerveTalo-rakentamisessa, minkä uskon olevan yhtenä merkittävänä tekijänä terveellisemmän kiinteistöympäristön luomisessa. Olemme Suomen johtava tutkimusyhtiö sisäilmapalveluiden osalta ja kaupan jälkeen myös johtava ympäristöasioihin keskittynyt yhtiö. Yhdelläkään kotimaisella insinööritoimistolla ei ole tarjota samassa määrin tutkimusosaamista kuin meillä. Näin ollen pystymme tarjoamaan asiakkaillemme jatkossa yhä laajemman palvelurepertuaarin saman katon alta”, Malmivaara jatkaa
”Näen yhteisessä tulevaisuudessa useita synergiaetuja ja kasvumahdollisuuksia. Yhdistämällä niin Raksystemsin kuin GBP:n asiantuntijoiden osaamisen, palvelutarjoaman ja Pohjoismaisen palveluverkoston sekä asiantuntevan myynnin, voimme yhdessä palvella rakennuttajia ja kiinteistöomistajia yhä monipuolisemmin sekä toteuttaa kestävämpää ja hiilineutraalimpaa kiinteistöomistamista”, Green Building Partners Oy:n toimitusjohtaja Keijo Leppävuori toteaa.
Kaupan jälkeen Green Building Partners Oy jatkaa toimintaansa Raksystemsin tytäryhtiönä. Raksystems-konsernin pro forma liikevaihtoennuste kaupan jälkeen on 44 miljoonaa euroa vuodelle 2020.
Lisätietoja:
Marko Malmivaara, toimitusjohtaja
Raksystems Insinööritoimisto Oy
040 046 4934
marko.malmivaara@raksystems.fi
Keijo Leppävuori, toimitusjohtaja
Green Building Partners Oy
044 7665 318
keijo@gbp.fi