MB Rahastot myy Norpen saksalaiselle Viessmannille

MB Rahastojen hallinnoima rahasto ja muut Norpe Oy:n osakkeenomistajat ovat myyneet yhtiön koko osakekannan saksalaiselle Viessmann konsernille.

Norpe on johtava eurooppalainen innovatiivisten kylmäkalusteratkaisujen valmistaja. Ratkaisuihin kuuluvat kylmäkalusteet, lamellituotteet sekä kylmäkoneikot. Yhtiön asiakkaita ovat päivittäistavarakaupan sekä elintarviketeollisuuden yritykset. Norpen tavoitteena on omilla ratkaisuillaan luoda elintarvikkeiden lisämyynnille kaupassa uusia mahdollisuuksia. Alhaisimmat elinkaarikustannukset, elämyksellisen ostokokemuksen luominen sekä asiakasräätälöiminen elintarvikekaupan tarpeisiin ovat Norpen menestystekijöitä.

Norpe on perustettu vuonna 1953 ja täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Norpe on markkinajohtaja Pohjoismaissa ja Baltian alueella, ja sillä on tytäryhtiöitä kahdeksassa eri maassa. Yhtiö kasvaa tällä hetkellä voimakkaasti Keski-Euroopassa ja Venäjällä.  Euroopan lisäksi Norpe toimii myös Lähi-Idässä ja Australiassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2012 oli yli 130 m€ ja työntekijöitä yhtiöllä on noin 450. Tuotantolaitokset ja yhtiön pääkonttori sijaitsevat Porvoossa. Norpen toimitusjohtajana on ollut vuodesta 2010 alkaen DI Matti Virtanen.

MB Rahastot hankki Norpe Oy:n omistukseensa vuonna 2005. MB Rahastojen omistusaikana yhtiön liikevaihto on kasvanut yli 60%. Vuonna 2011 uusittua, aikaisempaa kasvuhakuisempaa ja asiakkaiden tarpeisiin fokusoituneempaa konsernistrategiaa on toteutettu menestyksellä. Myös yhtiön kannattavuus on parantunut merkittävästi vuodesta 2011 alkaen.  

Norpen uusi omistaja on saksalainen perheyritys, Viessmann.  Viessmann konserni on maailmanlaajuisesti yksi merkittävimmistä kiinteistöjen lämmitysjärjestelmien valmistajista. Konsernin strategiana on Norpen oston kautta hyödyntää teknologiaansa ja osaamistaan sekä lämmön- että kylmäntuotannossa ja laajentaa toimintaansa uusille alueille, joissa lämmön tuotanto ei ole sääolosuhteista johtuen suuressa roolissa. Vuonna 1917 perustetulla yrityksellä on työntekijöitä 10.600 ja liikevaihtoa 1.890 m€. Viessmannilla on 27 tuotantolaitosta 11 eri maassa, myyntitoimintaa 74 maassa ja 120 myyntikonttoria.  Vuonna 2012 Viessmann laajensi jo toimintaansa myös kylmälaitejärjestelmiin. Sen tuotevalikoimaan ovat kuuluneet mm. kylmähuoneet ja kylmäntuotantokoneikot.

MB Rahastojen omistusaikana Norpe on vahvistanut asemaansa Pohjoismaiden markkinajohtajana kaupan kylmälaitemarkkinoilla. Uuden strategiansa, osaavan johdon ja ammattitaitoisen henkilöstönsä ansiosta Norpe on voimakkaasti laajentamassa toimintaansa Euroopassa tavoitteenaan palvella merkittävää osaa maanosan 50 suurimmasta kaupan ketjusta.  Olemme tyytyväisiä, että Norpe on nyt saanut Viessmannista pitkäjänteisen ja vahvat resurssit omaavan uuden omistajan. Osana Viessmannia Norpella on mahdollisuus laajentaa tuotevalikoimaansa nykyisillä päämarkkinoillaan ja vahvistaa asemaansa Viessmannin globaalia verkostoa käyttäen Norpelle uusilla markkinoilla, erityisesti Saksassa ja muualla Keski-Euroopassa. Uskon järjestelyn olevan Norpen nykyisten ja uusien asiakkaiden etujen mukainen”, toteaa MB Rahastojen partneri Eero Niiva.

Kaupan osapuolet ovat sopineet että kauppahintaa ei julkisteta.

Myyjien neuvonantajina järjestelyssä toimivat HLP Corporate Finance, Avance Attorneys ja Ernst&Young.

Lisätietoja:

Eero Niiva
Partneri, MB Rahastot
+358 40 556 4660.